Katso myös: Viima, Wiima

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

viima (9)[1]

  1. kylmä tuuli tai ilman liikkeestä aiheutuva ilmavirta

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈʋiːmɑ/
  • tavutus: vii‧ma

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi viima viimat
genetiivi viiman viimojen
(viimain)
partitiivi viimaa viimoja
akkusatiivi viima;
viiman
viimat
sisäpaikallissijat
inessiivi viimassa viimoissa
elatiivi viimasta viimoista
illatiivi viimaan viimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi viimalla viimoilla
ablatiivi viimalta viimoilta
allatiivi viimalle viimoille
muut sijamuodot
essiivi viimana viimoina
translatiivi viimaksi viimoiksi
abessiivi viimatta viimoitta
instruktiivi viimoin
komitatiivi viimoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo viima-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

ajoviima, tuulenviima

Aiheesta muualla muokkaa

  • viima Kielitoimiston sanakirjassa

Viro muokkaa

Verbi muokkaa

viima (inf viia, sg 3 viib)

  1. viedä
    Viis kirja posti.
    Vei kirjeen postiin.
  2. johtaa, saattaa

Taivutus muokkaa

Taivutusmuotoja
ma-infinitiivi viima
da-infinitiivi viia
preesensin yksikön 3. persoona viib
imperfektin yksikön 1. persoona viisin
imperfektin yksikön 3. persoona viis
imperatiivin yksikön 3. persoona viigu
v-partisiippi viiv
nud-partisiippi viinud
preesensin passiivi viiakse
tud-partisiippi viidud

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdysverbit muokkaa
Vastakohdat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • viima Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
  • viima sanastossa [PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik (viroksi)

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9