viimeinen
Suomi muokkaa
Pronomini muokkaa
viimeinen (38) (superlatiivi viimeisin)
- sellainen, jonka jälkeen ei tule enää yhtään
- Junan viimeinen vaunu oli tyhjillään.
- Sai kyllä olla viimeinen kerta, kun suostun tällaiseen.
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈʋiːmei̯nen/
- tavutus: vii‧mei‧nen
Käännökset muokkaa
Liittyvät sanat muokkaa
- taimmainen
- viime
- viimein
- viimeiseltä
- viimeisillään
- viimeisillään oleva
- viimeisin
- viimeinen matka
- viimeiseksi
- viimeksi
- vika
Aiheesta muualla muokkaa
- viimeinen Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi muokkaa
viimeinen (38) (monikko viimeiset)
- se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi
- Viimeinen sammuttakoon valot !
- Milloin viimeinen on valmis?
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | viimeinen | viimeiset |
| genetiivi | viimeisen | viimeisten viimeisien |
| partitiivi | viimeistä | viimeisiä |
| akkusatiivi | viimeinen; viimeisen |
viimeiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | viimeisessä | viimeisissä |
| elatiivi | viimeisestä | viimeisistä |
| illatiivi | viimeiseen | viimeisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | viimeisellä | viimeisillä |
| ablatiivi | viimeiseltä | viimeisiltä |
| allatiivi | viimeiselle | viimeisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | viimeisenä (viimeisnä) |
viimeisinä |
| translatiivi | viimeiseksi | viimeisiksi |
| abessiivi | viimeisettä | viimeisittä |
| instruktiivi | – | viimeisin |
| komitatiivi | – | viimeisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | viimeise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
viimeis- | |
Käännökset muokkaa
1. se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi