viimeinen
Suomi
muokkaaPronomini
muokkaaviimeinen (38) (superlatiivi viimeisin)
- sellainen, jonka jälkeen ei tule enää yhtään
- Junan viimeinen vaunu oli tyhjillään.
- Sai kyllä olla viimeinen kerta, kun suostun tällaiseen.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈʋiːmei̯nen/
- tavutus: vii‧mei‧nen
Käännökset
muokkaaLiittyvät sanat
muokkaa- taimmainen
- viime
- viimein
- viimeiseltä
- viimeisillään
- viimeisillään oleva
- viimeisin
- viimeinen matka
- viimeiseksi
- viimeksi
- vika
Aiheesta muualla
muokkaa- viimeinen Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
muokkaaviimeinen (38) (monikko viimeiset)
- se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi
- Viimeinen sammuttakoon valot !
- Milloin viimeinen on valmis?
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | viimeinen | viimeiset |
genetiivi | viimeisen | viimeisten viimeisien |
partitiivi | viimeistä | viimeisiä |
akkusatiivi | viimeinen; viimeisen |
viimeiset |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | viimeisessä | viimeisissä |
elatiivi | viimeisestä | viimeisistä |
illatiivi | viimeiseen | viimeisiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | viimeisellä | viimeisillä |
ablatiivi | viimeiseltä | viimeisiltä |
allatiivi | viimeiselle | viimeisille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | viimeisenä (viimeisnä) |
viimeisinä |
translatiivi | viimeiseksi | viimeisiksi |
abessiivi | viimeisettä | viimeisittä |
instruktiivi | – | viimeisin |
komitatiivi | – | viimeisine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | viimeise- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
viimeis- |
Käännökset
muokkaa1. se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi
Liittyvät sanat
muokkaaSynonyymit
muokkaaVastakohta
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Artikkeli 2173 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa