haukkua
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaahaukkua
- (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta haukku
Liittyvät sanat
muokkaaYhdyssanat
muokkaahaukkumakirje, haukkumanimi, haukkumasana
Verbi
muokkaahaukkua (52-A) (taivutus[luo])
- pitää koiralle, ketulle tai naalille ominaista katkonaista ääntelyä
- Koira haukkuu lintua.
- (arkikieltä) nimitellä loukkaavasti tai halventavasti, ilmaista usein patoutunut tyytymättömyytensä toiseen tai tämän aikaansaannoksiin, purkaa kiukkunsa tai muu kielteinen mieliala jollekin; herjata, sättiä, moittia, parjata
- Hän haukkui minut täydeksi typerykseksi.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈhɑu̯kːuɑˣ/
- tavutus: hauk‧ku‧a
Etymologia
muokkaaJohdos koiran haukkumista jäljittelevästä vartalosta. ’Nimittelyn’ merkitys on tullut vertauskuvallisesta käytöstä.[1]
Käännökset
muokkaa2. soimata
Liittyvät sanat
muokkaaSynonyymit
muokkaa- herjata, morkata, panetella, parjata, soimata, solvata, sättiä, louskuttaa, räksyttää, räkyttää
- Katso myös moittia
Vastakohdat
muokkaaJohdokset
muokkaa- substantiivit: haukkuja, haukkuminen, haukunta
- verbit: haukuskella
Idiomit
muokkaa- haukkua pataluhaksi
- soimata tai moittia ankarasti
- haukkua pystyyn
- haukkua pahasti
- haukkua väärää puuta
- erehtyä luulemaan joksikin
- syyttää väärää henkilöä tai asiaa
Aiheesta muualla
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X. Hakusana haukkua.