Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Jumala


SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

jumala (10)

  1. johonkin uskontoon liittyvä toiminnan aiheuttaja tai hallitsija, joita joissakin uskonnoissa voi olla useitakin
    Panteismin jumala on persoonaton ja ääretön, joten jumalan lisäksi ei voi olla muuta todellisuutta.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈjumɑlɑ/
  • tavutus: ju‧ma‧la

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi jumala jumalat
genetiivi jumalan jumalien
(jumalain)
partitiivi jumalaa jumalia
akkusatiivi jumala;
jumalan
jumalat
sisäpaikallissijat
inessiivi jumalassa jumalissa
elatiivi jumalasta jumalista
illatiivi jumalaan jumaliin
ulkopaikallissijat
adessiivi jumalalla jumalilla
ablatiivi jumalalta jumalilta
allatiivi jumalalle jumalille
muut sijamuodot
essiivi jumalana jumalina
translatiivi jumalaksi jumaliksi
abessiivi jumalatta jumalitta
instruktiivi jumalin
komitatiivi jumaline-
+ omistusliite

HuomautuksetMuokkaa

esiintyy yhdyssanoissa myös typistyneessä muodossa jumal

EtymologiaMuokkaa

Joko omaperäinen suomalais-ugrilainen sana[1] tai arjalainen laina[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
VieruskäsitteetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

auringonjumala, epäjumala, jumalakuva, jumalanilma, jumalankieltäjä, jumalankuva, jumalanluoma, jumalanpalvelus, jumalanpelko, jumalanpilkka, jumalansana, jumalanvilja, jumalanäiti, jumalkäsitys, jumalasuhde, merenjumala, puolijumala, puujumala, rakkaudenjumala, tukkajumala, viininjumala, ylijumala

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • jumala Kielitoimiston sanakirjassa
  • jumala Tieteen termipankissa

ViroMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

jumala

  1. (taivutusmuoto) genetiivi sanasta jumal

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1, A–K. Päätoimittaja Erkki Itkonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992.
  2. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).