Katso myös: Kalmo

Substantiivi

muokkaa

kalmo (1)

  1. ihmisen kuollut ruumis
    Sano kantajille, että siellä on kalmo akvassa.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈkɑlmo/
  • tavutus: kal‧mo

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kalmo kalmot
genetiivi kalmon kalmojen
partitiivi kalmoa kalmoja
akkusatiivi kalmo;
kalmon
kalmot
sisäpaikallissijat
inessiivi kalmossa kalmoissa
elatiivi kalmosta kalmoista
illatiivi kalmoon kalmoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kalmolla kalmoilla
ablatiivi kalmolta kalmoilta
allatiivi kalmolle kalmoille
muut sijamuodot
essiivi kalmona kalmoina
translatiivi kalmoksi kalmoiksi
abessiivi kalmotta kalmoitta
instruktiivi kalmoin
komitatiivi kalmoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kalmo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

Kielilautakunnan 1948 kalman pohjalta luoma uudissana. Lautakunta kehitti sanan pariksi ’elävää ruumista’ tarkoittamaan kehitetylle sanalle keho, koska sekä elävää että kuollutta ruumista tarkoittavan ruumis-sanan merkitys alkoi epätoivottavasti siirtyä tarkoittamaan ’kuollutta ruumista’.[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

kalmojuuri

Aiheesta muualla

muokkaa
  • kalmo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Taru Kolehmainen: Kieli-ikkuna: Ruumis, kalmo ja keho. Helsingin Sanomat, 3.7.2001. Artikkelin verkkoversio.