kalmo
Katso myös: Kalmo |
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
kalmo (1)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkɑlmo/
- tavutus: kal‧mo
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kalmo | kalmot |
genetiivi | kalmon | kalmojen |
partitiivi | kalmoa | kalmoja |
akkusatiivi | kalmo; kalmon |
kalmot |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kalmossa | kalmoissa |
elatiivi | kalmosta | kalmoista |
illatiivi | kalmoon | kalmoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kalmolla | kalmoilla |
ablatiivi | kalmolta | kalmoilta |
allatiivi | kalmolle | kalmoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kalmona | kalmoina |
translatiivi | kalmoksi | kalmoiksi |
abessiivi | kalmotta | kalmoitta |
instruktiivi | – | kalmoin |
komitatiivi | – | kalmoine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kalmo- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia muokkaa
Kielilautakunnan 1948 kalman pohjalta luoma uudissana. Lautakunta kehitti sanan pariksi ’elävää ruumista’ tarkoittamaan kehitetylle sanalle keho, koska sekä elävää että kuollutta ruumista tarkoittavan ruumis-sanan merkitys alkoi epätoivottavasti siirtyä tarkoittamaan ’kuollutta ruumista’.[1]
Käännökset muokkaa
1. kalmo
Ks. ruumis |
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- kalmo Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Taru Kolehmainen: Kieli-ikkuna: Ruumis, kalmo ja keho. Helsingin Sanomat, 3.7.2001. Artikkelin verkkoversio.