SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kulku (1-D) (monikko kulut)

  1. liike
    Maan kulku radalla Auringon ympäri on nytkähtelevää.
  2. kulkeminen
    Syksyisellä jäällä kulku saattaa olla kohtalokasta.
  3. juoni, tapahtumien kuvaus
    Tapahtumien kulku oli seuraava...

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkul.ku/

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kulku kulut
genetiivi kulun kulkujen
partitiivi kulkua kulkuja
akkusatiivi kulku;
kulun
kulut
sisäpaikallissijat
inessiivi kulussa kuluissa
elatiivi kulusta kuluista
illatiivi kulkuun kulkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kululla kuluilla
ablatiivi kululta kuluilta
allatiivi kululle kuluille
muut sijamuodot
essiivi kulkuna kulkuina
translatiivi kuluksi kuluiksi
abessiivi kulutta kuluitta
instruktiivi kuluin
komitatiivi kulkuine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

ajatuksenkulku, alikulku, kauttakulku, kehityskulku, kiertokulku, kulkuaika, kulkuannostelija, kulkukauppa, kulkukauppias, kulkukissa, kulkukoira, kulkulupa, kulkumies, kulkuneuvo, kulkunopeus, kulkuoikeus, kulkupuhe, kulkureitti, kulkusaari, kulkusirkka, kulkusuunta, kulkusyvyys, kulkutapa, kulkutauti, kulkutie, kulku-ura, kulkuvalo, kulkuvastus, kulkuvesi, kulkuvuoro, kulkuväline, kulkuväylä, kulunvalvonta, läpikulku, postinkulku, sointukulku, sävelkulku, tiedonkulku, voittokulku, ylikulku

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kulku Kielitoimiston sanakirjassa
  • kulku Tieteen termipankissa