olemus
Suomi Muokkaa
Substantiivi Muokkaa
- se, miltä joku tai jokin ulkopuolisen silmin näyttää tai vaikuttaa
- (metafysiikka) se ominaisuus tai ominaisuusjoukko, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa
Ääntäminen Muokkaa
- IPA: /ˈolemus/
- tavutus: o‧le‧mus
Taivutus Muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | olemus | olemukset |
genetiivi | olemuksen | olemusten olemuksien |
partitiivi | olemusta | olemuksia |
akkusatiivi | olemus; olemuksen |
olemukset |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | olemuksessa | olemuksissa |
elatiivi | olemuksesta | olemuksista |
illatiivi | olemukseen | olemuksiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | olemuksella | olemuksilla |
ablatiivi | olemukselta | olemuksilta |
allatiivi | olemukselle | olemuksille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | olemuksena | olemuksina |
translatiivi | olemukseksi | olemuksiksi |
abessiivi | olemuksetta | olemuksitta |
instruktiivi | – | olemuksin |
komitatiivi | – | olemuksine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | olemukse- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
olemus- |
Käännökset Muokkaa
Liittyvät sanat Muokkaa
Yhdyssanat Muokkaa
Sanaliitot Muokkaa
Aiheesta muualla Muokkaa
- olemus Kielitoimiston sanakirjassa
Latina Muokkaa
Verbi Muokkaa
olēmus
- (taivutusmuoto) aktiivin konjunktiivin preesensin monikon 1. persoonan muoto verbistä oleō
Viitteet Muokkaa
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39