Wikipedia
Katso artikkeli Olemus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

olemus (39)[1]

  1. se, miltä joku tai jokin ulkopuolisen silmin näyttää tai vaikuttaa
  2. (metafysiikka) se ominaisuus tai ominaisuusjoukko, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈolemus/
  • tavutus: o‧le‧mus

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi olemus olemukset
genetiivi olemuksen olemusten
olemuksien
partitiivi olemusta olemuksia
akkusatiivi olemus;
olemuksen
olemukset
sisäpaikallissijat
inessiivi olemuksessa olemuksissa
elatiivi olemuksesta olemuksista
illatiivi olemukseen olemuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi olemuksella olemuksilla
ablatiivi olemukselta olemuksilta
allatiivi olemukselle olemuksille
muut sijamuodot
essiivi olemuksena olemuksina
translatiivi olemukseksi olemuksiksi
abessiivi olemuksetta olemuksitta
instruktiivi olemuksin
komitatiivi olemuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo olemukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
olemus-

Etymologia

muokkaa

verbi olla + johdin -mus

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa
Sanaliitot
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • olemus Kielitoimiston sanakirjassa

Latina

muokkaa

olēmus

  1. (taivutusmuoto) aktiivin konjunktiivin preesensin monikon 1. persoonan muoto verbistä oleō

Viitteet

muokkaa
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39