olemus

Katso artikkeli Olemus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

olemus (39)^[1]

se, miltä joku tai jokin ulkopuolisen silmin näyttää tai vaikuttaa
(metafysiikka) se ominaisuus tai ominaisuusjoukko, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa

Ääntäminen

IPA: /ˈolemus/
tavutus: o‧le‧mus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	olemus	olemukset
genetiivi	olemuksen	olemusten olemuksien
partitiivi	olemusta	olemuksia
akkusatiivi	olemus; olemuksen	olemukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	olemuksessa	olemuksissa
elatiivi	olemuksesta	olemuksista
illatiivi	olemukseen	olemuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	olemuksella	olemuksilla
ablatiivi	olemukselta	olemuksilta
allatiivi	olemukselle	olemuksille
muut sijamuodot
essiivi	olemuksena	olemuksina
translatiivi	olemukseksi	olemuksiksi
abessiivi	olemuksetta	olemuksitta
instruktiivi	–	olemuksin
komitatiivi	–	olemuksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	olemukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	olemus-

Etymologia

verbi olla (vokaalivartalo ole-) + johdin -mus

Käännökset

2. metafysiikassa se ominaisuus tai ominaisuusjoukko, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa

englanti: essence
ranska: essence

ruotsi: essens
saksa: Essenz f.

Aiheesta muualla

olemus Kielitoimiston sanakirjassa

Latina

Verbi

olēmus

(taivutusmuoto) aktiivin konjunktiivin preesensin monikon 1. persoonan muoto verbistä oleō

Viitteet

↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39

[1] Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39

[1]