Wikipedia
Katso artikkeli Polynomi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

polynomi (5)

  1. (matematiikka) lauseke, jossa vakioita kerrotaan muuttujalla/muuttujilla, jotka korotetaan positiivisiin kokonaislukupotensseihin ja nämä lasketaan yhteen. Mukana saa olla myös vakiotermi eli vakio ilman muuttujalla kertomista.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈpolyˌnomi/
  • tavutus: po‧ly‧no‧mi

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi polynomi polynomit
genetiivi polynomin polynomien
(polynomein)
partitiivi polynomia polynomeja
akkusatiivi polynomi;
polynomin
polynomit
sisäpaikallissijat
inessiivi polynomissa polynomeissa
elatiivi polynomista polynomeista
illatiivi polynomiin polynomeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi polynomilla polynomeilla
ablatiivi polynomilta polynomeilta
allatiivi polynomille polynomeille
muut sijamuodot
essiivi polynomina polynomeina
translatiivi polynomiksi polynomeiksi
abessiivi polynomitta polynomeitta
instruktiivi polynomein
komitatiivi polynomeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo polynomi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

polynomifunktio, polynomirengas, tekijäpolynomi

Alakäsitteet
muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa