Suomi muokkaa

Adjektiivi muokkaa

tyrmä (10) (komparatiivi tyrmempi, superlatiivi tyrmin) (taivutus [luo])

  1. (murteellinen) kankea, ynseä, tyly, kurja

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪yrmæ/
  • tavutus: tyr‧mä

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa

Substantiivi muokkaa

tyrmä (10)[1]

  1. selli, vankila

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tyrmä tyrmät
genetiivi tyrmän tyrmien
(tyrmäin)
partitiivi tyrmää tyrmiä
akkusatiivi tyrmä;
tyrmän
tyrmät
sisäpaikallissijat
inessiivi tyrmässä tyrmissä
elatiivi tyrmästä tyrmistä
illatiivi tyrmään tyrmiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tyrmällä tyrmillä
ablatiivi tyrmältä tyrmiltä
allatiivi tyrmälle tyrmille
muut sijamuodot
essiivi tyrmänä tyrminä
translatiivi tyrmäksi tyrmiksi
abessiivi tyrmättä tyrmittä
instruktiivi tyrmin
komitatiivi tyrmine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tyrmä-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Sana on laina venäjän sanasta тюрьма́ (tjurmá), johon pohjautuvat myös useat suomen lähisukukielten lainat. Sanan ensiesiintymä suomen kirjakielessä julkaistiin 1842 G. J. Mechelinin venäläis-suomalaisessa sanaluettelossa.[2]

Käännökset muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

vankityrmä

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1374. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.