SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

uoma (10)[1]

  1. veden virtaustaan varten maanperään kovertama ura
  2. uurros, ura, avattu reitti, tehty syvennys
    Talvisin alukset kulkevat pitkin jäänmurtajan avaamaa uomaa.
  3. (kuvaannollisesti) asioiden säännöllinen kulku
    Niin elämä asettui taas uomaansa.

ÄäntäminenMuokkaa

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi uoma uomat
genetiivi uoman uomien
(uomain)
partitiivi uomaa uomia
akkusatiivi uoma;
uoman
uomat
sisäpaikallissijat
inessiivi uomassa uomissa
elatiivi uomasta uomista
illatiivi uomaan uomiin
ulkopaikallissijat
adessiivi uomalla uomilla
ablatiivi uomalta uomilta
allatiivi uomalle uomille
muut sijamuodot
essiivi uomana uomina
translatiivi uomaksi uomiksi
abessiivi uomatta uomitta
instruktiivi uomin
komitatiivi uomine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

jokiuoma, sivu-uoma, puronuoma, pääuoma, lasku-uoma, valtauoma, vedenuoma, vesiuoma

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • uoma Kielitoimiston sanakirjassa
  • uoma Tieteen termipankissa

SubstantiiviMuokkaa

uoma (10)

  1. vuoma, suuri puuton suo

EtymologiaMuokkaa

saamelainen laina[2]

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 380. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.