väkä
 |
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaÄäntäminen
muokkaa- IPA: /ˈʋækæ/
- tavutus: vä‧kä
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | väkä | väät |
| genetiivi | vään | väkien (väkäin) |
| partitiivi | väkää | väkiä |
| akkusatiivi | väkä; vään |
väät |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | väässä | väissä |
| elatiivi | väästä | väistä |
| illatiivi | väkään | väkiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | väällä | väillä |
| ablatiivi | väältä | väiltä |
| allatiivi | väälle | väille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | väkänä | väkinä |
| translatiivi | vääksi | väiksi |
| abessiivi | väättä | väittä |
| instruktiivi | – | väin |
| komitatiivi | – | väkine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | vää- | |
| vahva vartalo | väkä- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaa- vanha germaaninen laina[1]
Liittyvät sanat
muokkaaJohdokset
muokkaa- substantiivit: väkänen
Yhdyssanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- väkä Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.