Wikipedia
Katso artikkeli Aisti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

muokkaa

aisti (5)

  1. eliöiden ominaisuus tai kyky havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
    Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: [ˈɑ̝isti]

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aisti aistit
genetiivi aistin aistien
(aistein)
partitiivi aistia aisteja
akkusatiivi aisti;
aistin
aistit
sisäpaikallissijat
inessiivi aistissa aisteissa
elatiivi aistista aisteista
illatiivi aistiin aisteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aistilla aisteilla
ablatiivi aistilta aisteilta
allatiivi aistille aisteille
muut sijamuodot
essiivi aistina aisteina
translatiivi aistiksi aisteiksi
abessiivi aistitta aisteitta
instruktiivi aistein
komitatiivi aisteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aisti-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

’hajuaistia’ merkitsevästä, haistaa-verbin johdoksesta, haisti-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt h-ton muoto[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

aistiharha, aistihavainto, aistiherkkä, aisti-ilmavalvonta, aistivamma, aistivaurio, hajuaisti, kuuloaisti, makuaisti, näköaisti, tasapainoaisti, tuntoaisti

Aiheesta muualla

muokkaa
  • aisti Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 1096, 3401 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

aisti

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
  4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia

Viitteet

muokkaa
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.