aisti
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaaisti (5)
- eliöiden ominaisuus tai kyky havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
- Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.
Ääntäminen
muokkaa- IPA: [ˈɑ̝isti]
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | aisti | aistit |
| genetiivi | aistin | aistien (aistein) |
| partitiivi | aistia | aisteja |
| akkusatiivi | aisti; aistin |
aistit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | aistissa | aisteissa |
| elatiivi | aistista | aisteista |
| illatiivi | aistiin | aisteihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | aistilla | aisteilla |
| ablatiivi | aistilta | aisteilta |
| allatiivi | aistille | aisteille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | aistina | aisteina |
| translatiivi | aistiksi | aisteiksi |
| abessiivi | aistitta | aisteitta |
| instruktiivi | – | aistein |
| komitatiivi | – | aisteine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | aisti- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
muokkaaKäännökset
muokkaaLiittyvät sanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaaVerbi
muokkaaaisti
- (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.