Wikipedia
Katso artikkeli Aisti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

aisti (5)

  1. eliöiden ominaisuus havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
    Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: [ˈɑ̝isti]

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aisti aistit
genetiivi aistin aistien
partitiivi aistia aisteja
akkusatiivi aisti;
aistin
aistit
sisäpaikallissijat
inessiivi aistissa aisteissa
elatiivi aistista aisteista
illatiivi aistiin aisteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aistilla aisteilla
ablatiivi aistilta aisteilta
allatiivi aistille aisteille
muut sijamuodot
essiivi aistina aisteina
translatiivi aistiksi aisteiksi
abessiivi aistitta aisteitta
instruktiivi aistein
komitatiivi aisteine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

’hajuaistia’ merkitsevästä, haistaa-verbin johdoksesta, haisti-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt h-ton muoto[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

aistiharha, aistihavainto, aistiherkkä, aisti-ilmavalvonta, aistivamma, aistivaurio, hajuaisti, kuuloaisti, makuaisti, näköaisti, tasapainoaisti, tuntoaisti

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • aisti Kielitoimiston sanakirjassa

VerbiMuokkaa

aisti

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
  4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.