SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

aistin (33)

  1. elin, jolla eläimet vastaanottavat ärsykkeitä ympäristöstään
  2. (murteellinen) sierain[1]

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈɑi̯st̪in/
  • tavutus: ais‧tin

EtymologiaMuokkaa

Syntynyt haistaa-verbin tekimennimijohdoksesta haistin h:n kadottua. Vrt. aisti.[2]

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • aistin Kielitoimiston sanakirjassa

SubstantiiviMuokkaa

aistin

  1. (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta aisti

VerbiMuokkaa

aistin

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä aistia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä aistia

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.