aistin
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaaaistin (33)
- elin, jolla eläimet vastaanottavat ärsykkeitä ympäristöstään
- (murteellinen) sierain[1]
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈɑi̯st̪in/
- tavutus: ais‧tin
Taivutus
muokkaa| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | aistin | aistimet |
| genetiivi | aistimen | aistimien aistinten |
| partitiivi | aistinta | aistimia |
| akkusatiivi | aistin; aistimen |
aistimet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | aistimessa | aistimissa |
| elatiivi | aistimesta | aistimista |
| illatiivi | aistimeen | aistimiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | aistimella | aistimilla |
| ablatiivi | aistimelta | aistimilta |
| allatiivi | aistimelle | aistimille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | aistimena (aistinna) |
aistimina |
| translatiivi | aistimeksi | aistimiksi |
| abessiivi | aistimetta | aistimitta |
| instruktiivi | – | aistimin |
| komitatiivi | – | aistimine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | aistime- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
aistin- | |
Etymologia
muokkaaSyntynyt haistaa-verbin tekimennimijohdoksesta haistin h:n kadottua. Vrt. aisti.[2]
Liittyvät sanat
muokkaaSynonyymit
muokkaaYhdyssanat
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- aistin Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
muokkaaaistin
- (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta aisti
Verbi
muokkaaaistin
Viitteet
muokkaa- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.