humina
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
- tuulen, heiluvien puiden pitämä tai muu luonnon ääni
- Kosken humina saattaa valvottaa keäyönä.
- koneiden tai etäisen liikenteen ääni
- korvissa soiminen, tinnitus
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈhuminɑ/
- tavutus: hu‧mi‧na
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | humina | huminat |
genetiivi | huminan | huminoiden huminoitten (huminain) |
partitiivi | huminaa | huminoita |
akkusatiivi | humina; huminan |
huminat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | huminassa | huminoissa |
elatiivi | huminasta | huminoista |
illatiivi | huminaan | huminoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | huminalla | huminoilla |
ablatiivi | huminalta | huminoilta |
allatiivi | huminalle | huminoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | huminana | huminoina |
translatiivi | huminaksi | huminoiksi |
abessiivi | huminatta | huminoitta |
instruktiivi | – | huminoin |
komitatiivi | – | huminoine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | humina- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Liittyvät sanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- humina Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12