Katso myös: Kanne

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kanne (48-J)

  1. (oikeustiede) asianosaisen oikeudessa esittämä vaatimus tietynlaisen toiseen asianomaiseen kohdistuvan tuomion saamisesta

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkɑnːeˣ/
  • tavutus: kan‧ne

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kanne kanteet
genetiivi kanteen kanteiden
kanteitten
partitiivi kannetta kanteita
akkusatiivi kanne;
kanteen
kanteet
sisäpaikallissijat
inessiivi kanteessa kanteissa
elatiivi kanteesta kanteista
illatiivi kanteeseen kanteisiin
kanteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kanteella kanteilla
ablatiivi kanteelta kanteilta
allatiivi kanteelle kanteille
muut sijamuodot
essiivi kanteena kanteina
translatiivi kanteeksi kanteiksi
abessiivi kanteetta kanteitta
instruktiivi kantein
komitatiivi kanteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kantee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kannet-

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

avioerokanne, kanneaika, kannekirja, kannekirjelmä, kanneviskaali, korvauskanne, moitekanne, painokanne, rikoskanne, ryhmäkanne, siviilikanne, velkomiskanne

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kanne Kielitoimiston sanakirjassa
  • kanne Tieteen termipankissa

ViroMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kanne (gen kande, part kannet)

  1. siirto; kantaminen
  2. merkintä, lisäys esimerkiksi asiakirjaan

Liittyvät sanatMuokkaa

TaivutusMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kanne (gen kandme, part kannet)

  1. kantonauha, kädensija, pidike, kannike, kannin
    koti kandmed – kassin kädensijat, kahvat

TaivutusMuokkaa