SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kehto (1-F) (monikko kehdot)

  1. yleensä poikittaisilla jalaksilla varustettu t. kannikkeista riippuva keinutettava pienen lapsen vuode
  2. (kuvaannollisesti) synnyinseutu
    Ihmiskunnan kehto.
  3. (tekniikka) rautatievaunun t. veturin rungon osa, johon korin t. itse veturin paino kohdistuu

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkeht̪o/
  • tavutus: keh‧to

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kehto kehdot
genetiivi kehdon kehtojen
partitiivi kehtoa kehtoja
akkusatiivi kehto;
kehdon
kehdot
sisäpaikallissijat
inessiivi kehdossa kehdoissa
elatiivi kehdosta kehdoista
illatiivi kehtoon kehtoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kehdolla kehdoilla
ablatiivi kehdolta kehdoilta
allatiivi kehdolle kehdoille
muut sijamuodot
essiivi kehtona kehtoina
translatiivi kehdoksi kehdoiksi
abessiivi kehdotta kehdoitta
instruktiivi kehdoin
komitatiivi kehtoine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

alkukehto, hedelmäkehto, kehtokuolema, kehtolaulu, kehtoluokka, kehtosuomu, kulttuurikehto, sivistyskehto

IdiomitMuokkaa

  • kehdosta hautaan – syntymästä kuolemaan, koko elämän ajan

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • kehto Kielitoimiston sanakirjassa
  • kehto Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.