pakko

Suomi

Substantiivi

pakko (1-A)

ehdoton, asianomaisen omaa tahtoa huomioonottamaton velvollisuus tai vaatimus, välttämättömyys
Sinun on pakko tehdä tämä.

Onko pakko?

Ääntäminen

IPA: /ˈpɑkːo/
tavutus: pak‧ko

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	pakko	pakot
genetiivi	pakon	pakkojen
partitiivi	pakkoa	pakkoja
akkusatiivi	pakko; pakon	pakot
sisäpaikallissijat
inessiivi	pakossa	pakoissa
elatiivi	pakosta	pakoista
illatiivi	pakkoon	pakkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	pakolla	pakoilla
ablatiivi	pakolta	pakoilta
allatiivi	pakolle	pakoille
muut sijamuodot
essiivi	pakkona	pakkoina
translatiivi	pakoksi	pakoiksi
abessiivi	pakotta	pakoitta
instruktiivi	–	pakoin
komitatiivi	–	pakkoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	pako-
vahva vartalo	pakko-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. pakko

puola: przymus m.
ruotsi: tvång

viro: sund

Liittyvät sanat

pakottaa

Johdokset

adjektiivit: pakollinen, pakoton

Yhdyssanat

ilmaisupakko, järjestäytymispakko, kiinniottopakko, koulupakko, lisenssipakko, maantuntopakko, maskipakko, pakko-ohjaus, pakko-otto, pakkoajatus, pakkoavioliitto, pakkohoito, pakkohuutokauppa, pakkokeino, pakkolaina, pakkolaitos, pakkolasku, pakkoliike, pakkoliitos, pakkoloma, pakkolomautus, pakkolunastus, pakkoluovutus, pakkomielle, pakkomyynti, pakkoneuroosi, pakkoneurootikko, pakkopaita, pakkopeli, pakkoperintä, pakkopulla, pakkorako, pakkoruokinta, pakkoruotsi, pakkosiirto, pakkosyöttö, pakkoteitse, pakkotila, pakkotilanne, pakkotoimi, pakkotoiminto, pakkotyö, pakkotäytäntö, pakkovalta, siirtopakko, solmiopakko, sopimuspakko, turvavyöpakko, työpakko, viisumipakko, virtsaamispakko, väkipakko

Aiheesta muualla

pakko Kielitoimiston sanakirjassa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=pakko&oldid=4473792”