Substantiivi

muokkaa

sointi (5-J)

  1. (akustiikka) sinimuotoisen värähtelyn l. ääneksen ja sen yläsävelsarjan muodostama ääni
  2. (fonetiikka) äänihuulten värähtelyn aikaansaama puheen ominaisuus
    Soinnin olemassa olon perusteella määräytyy konsonanttien soinnillisuus tai soinnittomuus.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈsoi̯nt̪i/
  • tavutus: soin‧ti

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sointi soinnit
genetiivi soinnin sointien
(sointein)
partitiivi sointia sointeja
akkusatiivi sointi;
soinnin
soinnit
sisäpaikallissijat
inessiivi soinnissa soinneissa
elatiivi soinnista soinneista
illatiivi sointiin sointeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi soinnilla soinneilla
ablatiivi soinnilta soinneilta
allatiivi soinnille soinneille
muut sijamuodot
essiivi sointina sointeina
translatiivi soinniksi soinneiksi
abessiivi soinnitta soinneitta
instruktiivi soinnein
komitatiivi sointeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo soinni-
vahva vartalo sointi-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

bassosointi, falsettisointi, kokonaissointi, kuorosointi, puhesointi, orkesterisointi, sointilyhenne, sointisävy, sointiväri, yhteissointi, yleissointi

Vieruskäsitteet
muokkaa
Anagrammit
muokkaa

siinto, soitin, toisin

Aiheesta muualla

muokkaa
  • sointi Kielitoimiston sanakirjassa
  • sointi Tieteen termipankissa