asu

Katso myös: Asu

Suomi

Substantiivi

asu (1)

1. vaatetus, vaatteista ja asusteista muodostuva kokonaisuus

   Monille puku on asun tärkein osa.

Ääntäminen

• IPA: /ˈɑsu/
• tavutus: a‧su

Etymologia

• johdos verbistä asea (muun muassa ’kunnostaa’)

Käännökset

1. vaatteista ja asusteista muodostuva kokonaisuus

englanti: outfit, (vanhahtava) raiment liettua: rūbai

ruotsi: dräkt

Liittyvät sanat

• puku

Johdokset

• substantiivit: asuste, asustaminen, asustus
• verbit: asustaa

Yhdyssanat

alusasu, arkiasu, asukokonaisuus, asuroolipeli, edustusasu, helleasu, hiihtoasu, housuasu, ilmiasu, juhla-asu, kevätasu, kieliasu, kirjoitusasu, kotiasu, lenkkeilyasu, muotiasu, naamiaisasu, neuleasu, nykyasu, oloasu, painoasu, peliasu, ranta-asu, retkeilyasu, runoasu, sadeasu, tekstiasu, tennisasu, työasu, uima-asu, ulkoasu, ulkoiluasu, uniasu, uniseksiasu, valeasu, vapaa-ajanasu vierailuasu, virka-asu, voimisteluasu, väliasu, yöasu, äänneasu

• suoja-asu
• taisteluasu

Aiheesta muualla

• asu Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 982, 986 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Verbi

asu

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asua
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asua
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asua

Banggai

Substantiivi

asu

1. koira

Kroaatti

Substantiivi

asu

1. (taivutusmuoto) yksikön datiivimuoto sanasta as
2. (taivutusmuoto) yksikön lokatiivimuoto sanasta as
3. (taivutusmuoto) yksikön vokatiivimuoto sanasta as

Pamona

Substantiivi

asu

1. koira

Viro

Verbi

asu

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asuma
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asuma
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asuma