Wikipedia
Katso artikkeli Kaksikko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

kaksikko (4-A)

  1. kahden asian, esimerkiksi kahden ihmisen, kahden miehen tai kahden naisen, muodostama kokonaisuus
    Kaksikko käveli katua kohti kotia.
  2. (kielitiede) duaali; kieliopillinen luku, substantiivin tai adjektiivin muoto, jota käytetään, kun puheena olevia asioita on täsmälleen kaksi. Esiintyi sekä uralilaisessa että indoeurooppalaisessa kantakielessä, mutta on kadonnut tai lähes kadonnut useimmista kielistä. Esiintyy kuitenkin vielä sloveniassa, saamessa ja samojedikielissä, rajallisesti austronesialaisissa kielissä ja venäjässä.
  3. kaksikoiden (vanhentunut Listera) suvun kasvi

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkɑksikko/
  • tavutus: kak‧sik‧ko

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaksikko kaksikot
genetiivi kaksikon kaksikoiden
kaksikoitten
kaksikkojen
partitiivi kaksikkoa kaksikkoja
kaksikoita
akkusatiivi kaksikko;
kaksikon
kaksikot
sisäpaikallissijat
inessiivi kaksikossa kaksikoissa
elatiivi kaksikosta kaksikoista
illatiivi kaksikkoon kaksikkoihin
kaksikoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaksikolla kaksikoilla
ablatiivi kaksikolta kaksikoilta
allatiivi kaksikolle kaksikoille
muut sijamuodot
essiivi kaksikkona kaksikkoina
translatiivi kaksikoksi kaksikoiksi
abessiivi kaksikotta kaksikoitta
instruktiivi kaksikoin
komitatiivi kaksikkoine-
+ omistusliite

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
  • [2] kahta samaa tarkoittava substantiivin tai adjektiivin muoto: duaali
YhdyssanatMuokkaa

kajakkikaksikko, kanadalaiskaksikko, pariairokaksikko, voimakaksikko

VieruskäsitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

ViitteetMuokkaa