Wikipedia
Katso artikkeli Viitta Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

viitta (9-C)

  1. harteilla pidettävä hihaton vaatekappale
  2. merkiksi pystytetty seiväs, karahka tms.
    Männyn tai kuusen karahkoita on käytetty talvitien viittoina.
    Maanteiden viittoina käytettävät heijastimelliset muovipaalut helpottavat ajamista huonon näkyvyyden aikana.
  3. (merenkulku) reimari

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈʋiːt̪t̪ɑ/
  • tavutus: viit‧ta

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi viitta viitat
genetiivi viitan viittojen
(viittain)
partitiivi viittaa viittoja
akkusatiivi viitta;
viitan
viitat
sisäpaikallissijat
inessiivi viitassa viitoissa
elatiivi viitasta viitoista
illatiivi viittaan viittoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi viitalla viitoilla
ablatiivi viitalta viitoilta
allatiivi viitalle viitoille
muut sijamuodot
essiivi viittana viittoina
translatiivi viitaksi viitoiksi
abessiivi viitatta viitoitta
instruktiivi viitoin
komitatiivi viittoine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa
JohdoksetMuokkaa
VieruskäsitteetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

aurausviitta, eteläviitta, hartiaviitta, itäviitta, länsiviitta, meriviitta, pohjoisviitta, purppuraviitta, rajaviitta, ristiviitta, sadeviitta, suuntaviitta, tienviitta, viittajärjestelmä, viittakeppi, viittakilpi, viittakivi, viittaluku, viittatie

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • viitta Kielitoimiston sanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.