Katso myös: Helve

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

helve (48)

  1. (kasvitiede) heinäkasvin kukinnon osa, ym.
  2. ohut höylänlastu, tms.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhelʋeˣ/
  • tavutus: hel‧ve

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi helve helveet
genetiivi helveen helveiden
helveitten
partitiivi helvettä helveitä
akkusatiivi helve;
helveen
helveet
sisäpaikallissijat
inessiivi helveessä helveissä
elatiivi helveestä helveistä
illatiivi helveeseen helveisiin
helveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi helveellä helveillä
ablatiivi helveeltä helveiltä
allatiivi helveelle helveille
muut sijamuodot
essiivi helveenä helveinä
translatiivi helveeksi helveiksi
abessiivi helveettä helveittä
instruktiivi helvein
komitatiivi helveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo helvee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
helvet-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

heinänhelve

Aiheesta muualla muokkaa

  • helve Kielitoimiston sanakirjassa
  • helve Tieteen termipankissa

Englanti muokkaa

Substantiivi muokkaa

helve (monikko helves)

  1. kirveenvarsi, hakunvarsi

Verbi muokkaa

Taivutus
ind. prees. y. 3. p. helves
part. prees. helving
imp. & part. perf. helved

helve

  1. varttaa (kirves tai hakku)

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.