SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

istuin (33)

  1. istumiseen tarkoitettu väline

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈist̪ui̯n/
  • tavutus: is‧tuin

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi istuin istuimet
genetiivi istuimen istuimien
istuinten
partitiivi istuinta istuimia
akkusatiivi istuin;
istuimen
istuimet
sisäpaikallissijat
inessiivi istuimessa istuimissa
elatiivi istuimesta istuimista
illatiivi istuimeen istuimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi istuimella istuimilla
ablatiivi istuimelta istuimilta
allatiivi istuimelle istuimille
muut sijamuodot
essiivi istuimena
(istuinna)
istuimina
translatiivi istuimeksi istuimiksi
abessiivi istuimetta istuimitta
instruktiivi istuimin
komitatiivi istuimine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

Henrik Hoffmanin käyttöön ottama uudissana[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

WC-istuin, etuistuin, heittoistuin, istuinkaukalo, istuinkyhmy, istuinlaatikko, istuinlauta, istuinluu, istuinosa, istuinpaikka, istuinpenkki, istuinrivi, istuintyyny, katapultti-istuin, keisarinistuin, kuninkaanistuin, lastenistuin, lisäistuin, lämpöistuin, oikeusistuin, paavinistuin, pesuistuin, piispanistuin, plyysi-istuin, takaistuin, tuolinistuin, tuomioistuin, turvaistuin, valtaistuin

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • istuin Kielitoimiston sanakirjassa

VerbiMuokkaa

istuin

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä istua

ViitteetMuokkaa

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.