Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

luuska (10)

  1. (halventava) laiha, huono hevonen
  2. (arkikieltä, halventava) irrallista elämää viettävä nainen, erityisesti katunainen
  3. (arkikieltä, halventava) (varsinkin ruma) vanha nainen

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈluːskɑ/
  • tavutus: luus‧ka

Etymologia muokkaa

Venäjän sanasta лошадь ‎(lóšad) ’hevonen’ < turkista (alaşa ’kuormahevonen’). Suomen sanan kielteiseen sävyyn on mahdollisesti vaikuttanut assosiaatio luisevuuteen.[1]

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luuska luuskat
genetiivi luuskan luuskien
(luuskain)
partitiivi luuskaa luuskia
akkusatiivi luuska;
luuskan
luuskat
sisäpaikallissijat
inessiivi luuskassa luuskissa
elatiivi luuskasta luuskista
illatiivi luuskaan luuskiin
ulkopaikallissijat
adessiivi luuskalla luuskilla
ablatiivi luuskalta luuskilta
allatiivi luuskalle luuskille
muut sijamuodot
essiivi luuskana luuskina
translatiivi luuskaksi luuskiksi
abessiivi luuskatta luuskitta
instruktiivi luuskin
komitatiivi luuskine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo luuska-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Anagrammit muokkaa

kaulus, kulaus, kuulas

Aiheesta muualla muokkaa

  • luuska Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Klaus Karttunen: Orientin etymologinen sanakirja. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-306-1.